Yhdistelylaina

Yhdistelylaina on kirjaimellisesti laina, jonka tarkoituksena on yhdistää kaksi tai useampi laina. Nämä lainat voivat olla esimerkiksi kulutusluottoja, pikavippejä, luottokorttivelkoja tai muita olemassa olevia velkoja. Kulutusluottojen korot ja kuukausittaiset kulut voivat olla kalliita, jolloin velkojen lyhentämiseen saattaa mennä yhteensä huomattavasti rahaa kuukaudessa. Sopivalla yhdistelylainalla kuukausittaisia kustannuksia saattaa saada pienemmäksi ja korkotasoa maltillisemmaksi. Näin rahaa jää enemmän säästöön ja muuhun elämiseen, joka voi ennaltaehkäistä uusien lainojen ottoa ja näin lisävelkaantumista. Lisäksi yhden lainan eräpäivän muistaminen on helpompaa kuin useamman lainan eräpäivien. Työ- tai elämäntilanteen muuttuessa myös maksusuunnitelman muuttaminen ainoastaan yhden luotonmyöntäjän kanssa on yksinkertaisempaa kuin silloin, jos velkoja on useampaan eri paikkaan.

Adservice Comparison Feed: Could not find feed with ID "yhdistalainat"

Kokemuksia yhdistelylainasta

Nykyään on yleistä, että kulutusluottoja, pikavippejä ja luottokorttivelkoja saattaa olla usealle eri lainanmyöntäjälle. Lainojen yhdistäminen voi auttaa kuluttajaa oman taloutensa hoidossa, sillä lainan kulut maksetaan vain yhteen paikkaan useampien sijaan. Tällä voidaan saada suuriakin säästöjä kuukausittaisissa lainanhoitokuluissa. Varsinkin korkeakorkoisten ja suurikuluisten lainojen yhdistämisessä takaisinmaksettava kokonaissumma ja kuukausierä jää huomattavasti alhaisemmaksi kuin maksaisi useampaa eri luottoa usealle eri taholle. Oma velkatilanne saattaa tulla kuluttajalle itselleen myös selkeämmäksi, kun maksettavaa ei ole moneen eri paikkaan ja velkojen kokonaissumma on tiedossa. Jos velkojen maksusta selviäminen aiheuttaa ahdistusta, yhdistelylainan avulla taloudellinen kokonaiskuvakin voi muuttua selkeämmäksi. Yhdistelylaina ei ole kuitenkaan ole välttämättä oikotie onneen, sillä se ei estä lisävelkaantumista.

Kuinka saada yhdistelylaina?

Yhdistä lainasi, neuvoo nykyään moni rahoitusyhtiön mainos. Jos harkitsee yhdistelylainan hakemista, prosessi kannattaa aloittaa oman velkatilanteen kartoituksella. Tällä tarkoitetaan sitä, että kuluttaja listaa kaikki olemassa olevat velkansa ja niiden korot, laina-ajat, marginaalit ja muut juoksevat kulut. Tämä antaa ajantasaisen kuvan siitä, kuinka paljon velkaa on eri tahoille. Näin myös yhdistelylainan hakeminen on helpompaa, sillä tarvittavan lainan koko summa on jo tiedossa. Usein yhdistelylainassa halutaan yhdistää vakuudettomia korkeakorkoisia kulutusluottoja, kuten esimerkiksi pikavippejä tai luottokorttivelkoja. Ei kannata silti unohtaa muita olemassa olevia luottoja kuten asunto- tai autolainaa. Vakuudellisissa luotoissa on korkotaso usein melko matala, joten niitä ei yleensä kannata yhdistelylainalla maksaa pois.

Mistä paras yhdistelylaina?

Kun velkatilanne ja tarvittava lainan määrä on selvillä, on seuraavaksi vuorossa lainatarjousten kilpailuttaminen. Yhdistelmälainoja on helppoa kilpailuttaa, sillä nykyään on useita eri verkkosivustoja, jotka tarjoavat lainaa useilta eri luotonmyöntäjiltä. Näin ollen kuluttajan ei itse tarvitse pyytää lainatarjousta erikseen jokaiselta rahoitusyhtiöltä. Tarjoukset listataan ja näin kuluttaja pystyy tutustumaan niiden ehtoihin. Jotkut rahoitusyhtiöt maksavat luottojen yhdistämiseen tarkoitetun lainan suoraan tilille, toiset taas haluavat tiedot olemassa olevista veloista ja maksavat ne pois. Yhdistelmälainoja kannattaa kilpailuttaa monilla verkkosivustoilla, jotta kuluttajalla on mahdollisimman monia vaihtoehtoja, joista valita omiin tarpeisiinsa sopiva yhdistelmälaina. Jos kuukausierä on kovin pieni, se yleensä tarkoittaa korkeampaa korkoa tai pidempää laina-aikaa.

Onko halvin yhdistelylaina aina järkevin vaihtoehto? 

Kulutusluottoja koskeva uusi väliaikainen korkokatto astui voimaan 1.1.2021 joka tarkoittaa sitä, että vakuudettomien kulutusluottojen enimmäiskorko voi olla enintään kymmenen prosenttia. Tämä laki koskee ainoastaan uusia luottoja. Huomioitavaa on kuitenkin, että korot saattavat nousta reilusti syksyllä 2021, sillä lakimuutos on määräaikainen. Tässä tilanteessa voi olla kannattavaa kilpailuttaa olemassa olevat vakuudettomat kulutusluotot. Tämä korkokatto koskee myös yhdistelmälainoja, sillä ne ovat myös suurimmaksi osaksi vakuudettomia kulutusluottoja. Näin ollen kuluttaja voi saada lainojen yhdistämisestä tällä hetkellä entistä suurempia säästöjä. Jos kuluttaja löytää omaan taloudelliseen tilanteeseensa sopivan lainatarjouksen, käy lainan nostaminen helposti. Kuitenkaan ei kannata valita sellaista yhdistelmälainaa, joka ei esimerkiksi ole koko velkasumman suuruinen. Yhdistelmälainaa haetaan seuraavasti:

  • Olemassa olevien kulutusluottojen, pikavippien ja luottokorttivelkojen yhteissumman laskeminen
  • Lainatarjouksien hakeminen useilta eri luotonmyöntäjiltä
  • Ehdoiltaan parhaimman yhdistelylainan valitseminen

Yhdistelylainaa pankista vai rahoitusyhtiöstä?

Yhdistelylainoja tarjoavat monet eri rahoitusyhtiöt ja pankit. Rahoitusyhtiöiden tarjoamat yhdistelylainat ovat yleensä vakuudettomia, pankit saattavat vaatia vakuuksia riippuen yhdistelylainan suuruudesta. Lainan hakeminen käy vaivattomimmin erilaisten palveluiden, kuten esimerkiksi Sortterin tai Zmartan kautta, jos kuluttaja hakee vakuudetonta yhdistelmälainaa. Myös oma pankki, jossa kuluttaja hoitaa päivittäisiä raha-asioitaan, voi myöntää yhdistelylainaa ja sitä kannattaa myös sieltä hakea. Tämä ei yleensä kuitenkaan kuulu pankkien ydinliiketoimintaan, jolloin korkotaso voi mahdollisesti olla rahoituslaitoksia korkeampi. Lainojen vertailu ja hakeminen on yksinkertaista eikä se sido kuluttajaa vielä mihinkään. Myös jo olemassa olevaa yhdistelylainaa voi kilpailuttaa näissä palveluissa, jos kuluttaja haluaa varmistaa taloudelliseen tilanteeseensa sopivan korkotason ja kuukausierän.

Yhdistelylaina voi tuoda helpotusta talouden hallintaan

Nykymaailmassa ylivelkaantuminen käy helposti, melkein huomaamatta. Kulutusluottoja, pikavippejä, luottokortteja ja osamaksuja tarjoavia tahoja on useita. Ne myöntävät lainaa helposti, mutta lainaehdot voivat olla kuluttajan kannalta epäedulliset. Näistä pienistä puroista saattaa huomaamatta kertyä isompi virta, ja kuluttaja saattaa huomata olevansa tilanteessa, jossa lainojen sekä luottojen kuluista on kertynyt niin suuri summa, että sen hoitaminen on vaikeaa. Kun eräpäiviä on useita kuukaudessa, laskuja tulee sähköpostiin, kirjeitse tai verkkopankkiin, on kokonaistilanteen hallitseminen vaikeaa. Yhdistelylaina voi olla avuksi tällaisessa tilanteessa, sillä se voi helpottaa arjen ja talouden hallitsemista. Se voi pienentää huomattavastikin lainojen kuukausittaisia juoksevia kuluja, kun lainanhoitokuluja on maksettava vain yhden eikä kymmenen lainan sijaan.

Yhdistelylaina vai järjestelylaina

Yhdistelylaina ja järjestelylaina eivät ole toistensa synonyymeja, vaikka päällisin puolin siltä voi vaikuttaakin. Yhdistelylaina on vakuudeton kulutusluotto, jonka tarkoituksena on yhdistää jo olemassa olevat kulutusluotot, pikavipit ja luottokorttivelat yhdeksi lainaksi. Järjestelylaina taas voidaan myöntää, kun kuluttaja hakee apua talousongelmiinsa esimerkiksi kaupungin tai kunnan tarjoamasta velkaneuvonnasta. Järjestelylaina on yleensä pankin myöntämä vakuudellinen luotto, jossa takaajana toimii esimerkiksi Takuusäätiö. Järjestelylainaa hakevalla henkilöllä on yleensä monia kalliita lainoja, eivätkä tulot enää riitä näiden lainojen hoitamiseen. Järjestelylainalla hoidettavat velat ovat myös usein ulosotossa. Järjestelylaina tähtää nimenomaan siihen, että kuluttajan velkaantuminen pysäytetään eikä lisävelkaa enää pääse syntymään. Yhdistelylaina ei estä lisävelkaantumista, sillä sen myöntäminen vaatii kuluttajalta moitteettomat luottotiedot.

Milloin yhdistelylainaa kannattaa hakea?

Useat kuluttajat saattavat pohtia, milloin on oikea hetki tai tilanne hakea yhdistelylainaa. Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä yhdistelylainan sopivuus kuluttajalle riippuu monista seikoista. Jos yhdistelmälainasta huolimatta kuluttajalla on suuri riski velkaantua lisää tai on suuri mahdollisuus, että laina käytetään muuhun kuin vanhojen velkojen maksuun, on yhdistelmälaina huono ajatus. Vaikka lainojen hoidosta selviäisi hyvin ja rahaa jäisi hyvin elämiseen, voi silti olla hyvä ajatus kilpailuttaa olemassa olevat kulutusluotot, sillä niiden yhdistäminen voi tuoda selvää säästöä kuukausittaisissa kuluissa. Jos kuluttaja on vakuuttunut, että vanhojen velkojen maksu lopettaa velkaantumisen eikä uutta velkaa synny, on yhdistelmälaina mahdollinen vaihtoehto. Kuitenkin riski uuteen velkaantumiseen tai kierteen alkamiseen alusta on olemassa.

Oma taloustilanne selkeäksi

Kuten jo todettiin, yhdistelylaina ei ole oikotie onneen. Se voi tuoda helpotusta velkaantuneelle, lopettaa ylivelkaantumisen tai tuoda kaivattua säästöä omaan talouteen. Se voi myös olla riski velkaantua lisää ja aiheuttaa pahojakin maksuvaikeuksia. Suuria yhdistelmälainoja ei onneksi myönnetä kenelle tahansa, vaan rahoitusyhtiöt haluavat saada tietoonsa kuluttajan tulot sekä aiemmat velat, myös asunto- ja autolainat. Yhdistelmälainaa harkitsevalle tärkeä pohdinnan aihe on se, tuoko laina todella hyötyä omaan talouteen. Yhdistelylaina saattaa todella tuoda säästöjä ja helpotusta lainojen maksussa, mikä on tietysti toivottavaa jokaiselle kuluttajalle. Se myös saattaa vähentää useista eri laskuista tulevaa ahdistusta, varsinkin jos kuluttajan taloudellinen tilanne on tiukka. Yhdistelylainaa tulee kuitenkin harkita tietyllä vakavuudella sekä pohtia tarkasti mahdolliset hyödyt ja haitat.